sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Parisuhteesta/avioliitosta

 Mua on aina kiinnostanu parisuhteet/avioliitot. Mua surettaa esimerkiksi se, että niin monessa parisuhteessa/avioliitossa on ongelmia, erotilastot ovat liian suuret ja uskottomuus on myös ongelmana. Minä en tiedä, mistä nämä kaikki erot ja ongelmat johtuvat pariskunnilla, koska syitä on varmasti yhtä monta kuin on pariskuntiakin, mutta sen tiedän, että ne ongelmat lähtee monesti pienestä, jonka jälkeen ne paisuvat suureksi.

Oon miettinyt esimerkiksi sitäkin, että miksi, kun haluaa avioeron, harkinta-aika on puoli vuotta, mutta naimisiin pääsee melkein heti? En tiedä muista pareista, mutta esimerkiksi minä ja Timo olemme käyneet yhdellä luennolla, joka oli suunnattu seurusteleville pareille. Ajatuksena olisi myös mennä jonkinlaiselle avioliittoleirille/viikonlopulle. Jonkun mielestä tällaiset on vain niille pareille, joilla on suhteessaan ongelmia, mutta mielestäni nämä leirit/kurssit/viikonloput toimivat ongelmien ennaltaehkäisynä. Siksi mielestäni ennen naimisiinmenoa olisi hyvä pitää avioliittoon aikoville jonkinlainen kurssi, jossa kerrottaisiin esim. siitä kuinka jokaisen omat taustat, traumat ja haavat tulevat avioliittoon mukaan, ja miten niiden kanssa eletään, kuinka ratkaista ristiriitoja suhteessa, anteeksiannosta, naisen ja miehen erilaisuudesta, tunteiden käsittelystä, seksuaalisuudesta, kommunikaatiosta jne. Ei tietenkään pelkät kurssit auta pelastamaan avioliittoja jos niiden tiedot menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta ajattelen, että parhaimmillaan ne voisivat olla ehkäisemässä avioeroja.
En tiedä järjestääkö muut tahot avioliittoleirejä kuin seurakunnat, mutta juuri näiden leirejä olen katsellut. Ne maksavat aika paljon, mutta ovat varmasti sen arvoisia. Haluamme ainakin Timon kanssa vahvistaa meidän suhdetta, oppia tuntemaan toisiamme vielä enemmän ja pitää avioliitostamme huolta. Avioliitto on tarkoitettu elinikäiseksi "kunnes kuolema meidät erottaa" ja haluan pitää siitä kiinni, joten suhdetta on hoidettava. :) Ja älkää vaan luulko, että mun ja Timon suhde ois jotenkin täydellinen. :D Jokaisella parilla on omat vaikeutensa.

Kurssien ja leirien lisäksi on olemassa erilaisia avioliittoon liittyviä kirjoja. Itsellä on "Paremman avioliiton rakkauspankki" -kirja ja oon kyllä tykännyt siitä. Monista kirjastoistakin löytyy varmasti avioliittoon ja parisuhteeseen liittyviä kirjoja, jos kiinnostaa. :)

Tästä linkistä esimerkkejä avioliittoleireistä ja -viikonlopuista
Tästä linkistä parisuhteenpalikat -sivulle

Lisää leirejä löytyy googlettamalla, en jaksa kaikista leireistä tänne linkkiä laittaa. :)

-Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kun tänne asti luit, niin laitathan kommenttia! :)